torstai 4. tammikuuta 2018

GULENISTIT (HIZMET) JA VALLANKAAPPAUSYRITYS TURKISSA


Luin Tom Kankkonen kirjoituksen (https://yle.fi/…/artikke…/2018/01/02/ulkolinja-pako-turkista) Turkin vallankaappausyrityksestä ja sen jälkeisestä tilanteesta.

Ajattelin että minä, joka on nähnyt edellisen vallankaappauksen, tiedän väärin asioista. Mutta oma versioni aiheesta on täällä.




15. heinäkuuta 2016 Turkissa tapahtui vallankaappausyritys. Vallankaappaus ei onnistunut. Vallankaappauksesta on syytetty Hizmet-liikettä, jonka johtaja on Fetullah Gülen. Fetullah Gülen on Yhdysvalloissa. Ennen kuin kerron vallankaappausyrityksen yksityiskohdista, haluan kertoa vähän Hizmet-liikkeestä.

Hizmet-liike on aloittanut systemaattisesti toimintansa 1970-luvulla ja on pikkuhiljaa kehkeytynyt maailmanlaajuiseksi. Turkissa he saivat vahvan jalansijan, koska Fetullah Gülen oli hyvä puhuja ja saarnaaja. 1970-1980-luvulla Turkissa armeijan rooli maan politiikassa oli vahva ja se oli antanut itselleen tehtäväksi suojella demokratiaa omalta kansaltaan ! Tämä tarkoitti sitä, että armeija puuttui politiikkaan, kansan pukeutumiseen, talouteen jne.

Armeija oli esimerkiksi hyvin tarkka siitä, kuka pääsi sotilaskouluihin ja kuka ei. Jos hakija oli uskonnollisesta muslimiperheestä, ei hänellä ollut mahdollisuutta opiskella yliopistossa. Ajatelkaa, maassa jossa 95 prosenttia kansasta on muslimeja! Armeija puuttui huivien käyttöön ja pukeutumiseen. Moni joutui keskeyttämään opinnot ja joutui pois työstään. Lyhyesti sanottuna armeijan asema oli parlamentin ja presidentin yläpuolella. Armeija päätti kenestä tulee seuraava presidentti.

Viimeisten noin 50 vuoden aikana armeija on kaapannut vallan Turkissa kaikkiaan neljästi, vuoden 1997 lisäksi vuosina 1960, 1971 ja 1980, ja lisäksi on ollut monta epäonnistunutta yritystä. Hallituspuolueet ovat joutuneet tekemään lakeja tai noudattamaan lakeja, joita armeija on heille asettanut. Kuten kaikki tietävät, poliittinen epävakaus on suorassa yhteydessä köyhyyden kanssa. Turkin kansa oli aiemmin tosi köyhä. Ei ollut bensaa, sokeria, voita ja kaikki oli kortilla. Aika kurjaa aikaa elettiin Turkissa. Mitä Hizmet-liike teki?

Hizmet-liike panosti koulutukseen ja näin ollen pikkuhiljaa armeijaan, poliisivoimiin, oikeuslaitoksiin, opetusalaan jne. Riveihin soluttautui ihmisiä, joilla oli konservatiivinen perhe. He rukoilivat muslimien tapaan tai vaimoilla oli huivi, mutta kaikki pidettiin hyvin salassa. Gülenistit saivat käsiinsa yliopistoiden pääsykokeiden kysymykset etukäteen. Gülenistit olivat kaikissa tärkeissä asemissa (tuomarit, syyttäjät, poliisit, kenraalit, ylipäällikkön viestintuojat ja viestinviejät jne. Kansa näki Hizmet-liikkeen jäseniä joka puolella ja olivat tavallaan tyytyväisiä. Koska Armeijan painostus oli julmaa. Entiset presidentit näkivät tilaisuuden ja tarttuivat siihen. Esimerkiksi entisen presidentti Turgut Özalin ja pääministeri Tansu Cillerin suosituskirjeillä Hizmet-liike on levinnyt moniin maihin ja saanut hyvän vastaanoton.

Kerron tämän koska uutisissa näen ja luen, että ”Erdogan ja Hizmet-liike olivat liittolaisia ja kun Erdoganin intressi loppui Hizmetistä tuli vihollinen”. Kaikki presidentit ja pääministerit 1970-luvulta lähtien ovat auttaneet Hizmet-liikettä. Mutta kukaan näistä ei odottanut että Hizmet iskee Turkin sydämeen.

Tullaan taas 15. heinäkuuta 2016 yöhön. Fetön (Hizmet) jäsenet ottivat armeijan ylimmän kenraalin panttivangiksi ja lähettivät, erityisyksiköt tappamaan presidentin, lähettivät sotilaat kaduille sulkemaan pääväylät, ottamaan kiinni kaupungin johtajat, pommittamaan parlamenttirakennuksen, presidentin palatsin. Gulenistit yrittivät tappaa maan presidentin ja pääministerin. Presidentti oli lähtenyt 15 minuuttia aikaisemmin ennen kuin erikoisyksikkö hyökkäsi ja pääministeri oli matkalla Ankaraan joka sai tietää tulevasta hyökkäyksestä, pysähtyivät mootttoritiellä tunnellissa.Helikopterit ampuivat tavallisia ihmisiä kohti. Noin 300 ihmistä kuoli yli 2000 ihmistä loukkaantui. Näin paljon ihmisiä kuoli. 
Kuolleiden joukossa olivat opettajat, taiteilijat, virkamiehet- ja naiset. Lyhyesti sanottuna 80 miljoonaa ihmistä nousi vastarintaan. Esimerkiksi Turun terrori-iskussa kuoli kaksi viatonta ihmistä ja koko Suomi nousi varpailleen.

Tässä videossa näette erikoisyksikön (40 hyvinkoulutettu sotilasta) joka on tullut Marmariksen kolmella helikopterilla tappamaan presidentin. Presidentti oli lomalla.


https://www.youtube.com/watch?v=tfjbfnfvhzE


https://www.youtube.com/watch?v=Nk_gpy4PG8c


Gülenin suunnitelma oli palata Turkkiin, kuten Khomeinin Iraniin ja kaapata valta, jos vallankaappaus olisi onnistunut.

Mutta mitä tapahtui että Erdoganista tuli Gulenistien päävihollinen?

Kaikkia alkoi vuonna 2013, kun Erdogan päätti lopettaa Dershanet (maksullista lisäopetusta tarjovat opinahjot). Dershaneissa oppilaat valmistautuvat yliopisto tenttiin. Suurin osa Dershanet ovat Hizmet liikkeen omistamia. Erdogan halusi sulkea kaikki Dershanet, koska monella perheellä ei ollut varaa. Iso raha pyörii Dershane bisneksessa. Gülenistit alkoivat kaikin tavoin (tv, lehdet, some jne) mustamaalata Ak puoluetta ja Erdogania.

Sitten alkoi Hizmet liikkeen hyökkäykset.

- Pääministerin ja ministerien salakuuntelut ja fake nauhojen paljastus, mutta se ei toiminut. Turkin pääministeriä ja ministereitä syytettiin lahjonnasta. (Keskustelut olivat koottu yhteen eri soitoista ja yhdistetty toisiinsa)

- Turkin tiedustelupalvelun rekkojen paljastus, mutta ei toiminut. (Rekat jotka veivät aseet Turkmeneille ja SDF:lle (Syyria Defence Force).Turkki oli tehnyt kansainvälisen sopimuksen, että Turkki kouluttaa Syyrian opposition jäsenet. Mutta Gülenistit väittivät, että Turkki vie aseet Isisille.

- Venäjän koneen pudottaminen. Strategia on toiminut, mutta Venäjän kanssa Turkki taas on hyvissä väleissä.

- Venäjän suurlähetilään tappaminen. Venäjä suhtautui asiaan hyvin ja sanoi suoraan, että Gülenistit haluavat Venäjällä ja Turkilla olisi huonot välit. Gulenistit ovat valmiina tekemään vaikka mitä, jos Gulenista tulee käskyjä. Tappaja oli nuori poliisi, joka ei ollut saanut edes liikennesakkoa.


Huomattuaan, että mikään strategia ei tomi enää,(tässä välissä Akp on taas voittanut vaalit) Gülenistit päättivät tehdä vallankaappauksen. Kaikki oli suunniteltu hyvin. Listat olivat valmiita eli kenestä tulee seuraava presidentti, pääministeri, armeijan päällikkö, ulkoministeri, kaupunkien johtajat jne. Gülenistit suunnittelivat aloittaa vallankaappauksen klo 03:00 yöllä, mutta edellisenä viikkona MIT (Turkin tiedustelupalvelu) oli huomannut epätavallisia asioita, kuten armeijan kalustojen siirtoa paikasta toiseen, lomalla olevien (loma jäljellä) upseerien paluun töihin jne.


15.7 2106 Turkin tiedustelupalvelun päällikkö Hakan Fidan meni Turkin asevoimien komentaja Hulusi Akarin luo kertomaan epäilyksistään.(Tiedustelupalvelun tärkeimmät asemat oli vallattu tietenkin). Hulusi Akar oli heti käskenyt, että yhtään panssarivaunua ei lähde kasarmista, kaikki ilmassa olevat sotilaskoneet alas, kunnes annan luvan. Käsky oli luonnollisesti mennyt Gülenistien välityksellä perille. Hulusi Akar ja muut komentajat oli heti otettu panttivangiksi ja Gülenistit alkoivat tehdä vallankaappausta, koska paniikki iski. Vallankaappaus olisi onnistunut, jos alkuperäinen Gulenistien suunnitelma olisi totetunut. Gulenistit aikoivat tehdä vallankaappauksen kello 03:00 yöllä. Kukaan ei järkipäinen yrittäisi tehdä vallankaappausta kello 18:00 illalla. Kun MIT sai tietää vallankaappausyrityksestä, osa Gulenisteista olivat matkalla Turkkiin, osa matkalla kaupungeista toiseen omiin asemiin, osa matkalla sai tietää, että vallankaappaus suunnitelma on paljastunut, vaihtoivat suuntaa kohti Kreikkaa (http://www.kaleva.fi/uutiset/ulkomaat/bbc-turkin-ulkoministerin-mukaan-kreikkaan-saapuneet-sotilaat-palautetaan-turkkiin/733258/), osa ei ollut vielä hävittäjäkoneissa ja kun yrittivät mennä lentokenttiin, kansa tukki niiden tiet paloautoilla busseilla, henkilöautoilla. Kansa valloitti kaikki kiitoradat
Kansa ei missän tapauksessa hyväksy että hallitusta kaadetaan muilla keinoilla kuin vaaleilla.

Uskallan väittää, että jos MIT ei olisi epäillyt, Gülenistit olisivat onnistuneet. Hakan Fidan oli sekoittanut Gulenistien suunnitelmat.


Puhdistukset jatkuvat ja Gülenistit pistetään vankilaan. Gülenistien soluttautuminen valtion virkoihin on alkanut noin 45 vuotta sitten. Kuvitelkaa kuinka laajalle Gulenistit ovat levittäytyneet!! Heillä oli oma sanomalehdet,(Zaman, Todays Zaman, Sizinti)  tv (Samanyolu tv, Can Erzincan tv) ja radio kanavat, muutama pankki (Bank Asya). 


Kansainvälinen yhteisö luulee, että Erdoganin hallitus pistää opposition jäsenet vankilaan, mutta tilanne on ihan erilainen. Erdoganilla ei ole valinnanvaraa (joka tapauksessa presidentilla ei ole edes siihen valtaa) pistää kriitikot vankilaan, koska kansa kostaa seuraavissa vaaleissa (2019). 

Ketä Turkin hallitus panee sitten vankilaan tai erottaa tehtävistään?


- Jos yllämainittujen hyökkäyksien jälkeen henkilö on puolustanut Gülenia ja Hizmet liikettä tietoisesti ja julkisesti. (Kaikki Turkissa tietävät että Gülenistit ovat tehneet niitä hyökkäyksiä). Entisiä Gulenistiä ei kosketa.

- Jos henkilöllä on By-Lock (Gülenistien salainen viestintäohjelma),niin hän on ollut tietoinen vallankaappaus suunnitelmista. 


- Jos henkilö on suoraan tai epäsuoranaisesti (kehunut mediassa, auttanut rahallisesti, tai tiennyt suunnitelmista, vaikka eivät ole osallistuneet) osallistunut vallankaappausyritykseen.


- Natossa olevat Turkin sotilaat kutsuttiin takaisin mutta syylliset, jotka tiesivät vallankaappusyrityksestä eivät tulleet takaisin. Syylliset ovat hakeneet turvapaikan monesta maasta kuten Saksasta. Syyttömät palasivat taas tehtäviinsä. Natossa olevat Gulenistit hyökkäävät edelleen.https://yle.fi/uutiset/3-9938223. 


Wikileaksin mukaan, Fetullah Gülenilla on 50 miljardia dollaria.

Hänellä on monessa maassa koulut jne. Esimerkiksi Yhdysvalloissa hänellä on 6 koulua ja Suomessa päiväkoteja

Mitä Turkin hallitus tekee nyt, jottei sama tapahtuisi uudelleen.

- Armeijaa estetään puuttumasta politiikkaan. Aikaisemmin aina presidentin ja pääministerin jälkeen odotettiin kenraalien kantaa asioihin.

- Tästä lähtien Turkin armeija on puolustusministerin alainen. Aikaisemmin armeija ei halunnut, että puolustusministeri puuttuisi armeijan asioihin.

- Kenraalien tai tärkeässä asemassa olevien CV käydään läpi ja taustat tutkitaan huolella. (Esimerkiksi presidentin adjutantti oli Gülenisti ja hän oli vuotanut paljon tietoa ulos). Jos on pienikin epäily, että henkilö (sotilas) on Gülenisti, niin hän ei saa ylennystä.

- Kaikki armeijan raskaskalusto viedään kaupunkien ulkopuolelle. Esimerkiksi Ankarassa on Turkin suurin panssari divisioni. Divisioni viedään kaupungin ulkopuolelle.

- Kasarmien ulkopuolelle asetetaan poliisit (kuten Ranskassa). Tällä tavoin kasarmien liikkeitä seurataan.

Gülenistit luulivat että turkkilaiset pysyvät kotona kiltisti ja tottelevat, mitä armeija käskee heitä televisio lähetyksessä. TRT (Turkin Yle) oli kaapattu ja siellä armeija (Gülenistit) julistivat vallankaappausta. Entiset sotilasvallankaappaukset onnistuivat ilman mitään vastarintaa. Silloin armeija käski ihmisiä pysymään sisällä ja köyhät ihmiset tottelivat. Gülenistit eivät odottaneet minkäänlaista vastarintaa. Tälläinen vastarinta oli ennennäkemätöntä maailmassa.



Kuva Daily Sabah
Turkin parlamentti pommituksen jälkeen.

Vallankaappausyritys englanninkielellä

https://www.youtube.com/watch?v=p4XZwK_i06k

https://www.youtube.com/watch?v=c1oaqh9d_MM


https://suomiturkki.blogspot.fi/search?q=Turkin+vallankaappaus+historia
Lähetä kommentti

Suomi-Turkki

HEI Hei kaikille. Olen Mustafa Orhan ja muuttanut Suomeen Turkista 10 vuotta sitten. Rakastan kaunista Suomea ja suo...